Lukiomme kansainvälisiä yhteyksiä: Erasmus+

Alkusyksystä 2016 saimme iloisen varmistuksen: CIMOlta (nyk. Opetusviraston alainen) haettu kaksivuotinen Erasmus+ -apuraha projektille Greetings from Tomorrow toteutuu! Aiheena on ekologisuus hyvin laajasti. Ranskalainen koulu koordinoi hanketta, ja Ranskan ja meidän lisäksemme on mukana koulut Italiasta, Romaniasta ja Bulgariasta.

Koko projektin aloituskokous oli marraskuussa 2016 Helsingissä meidän koulussamme. Jokaisesta projektissa mukana olevasta koulusta saimme vieraaksemme muutaman opettajan ja suunnittelimme yhdessä projektin aikataulua ja strategiaa. Sittemmin meillä on ollut kevätlukukaudella jo kaksi aktiviteettia, vaihdot Bulgariaan ja Ranskaan, joissa koulustamme mukana on ollut eri opettajia ja lukiolaisia.

Ensimmäinen opiskelijavaihto suuntautui helmikuussa Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan, jossa teemana oli Teollistumisen historia ja saasteet. Ohjelmaan sisältyi mm. opintokäyntejä eri museoihin, kuten polytekniseen museoon, jossa oli myös kemiaan liittyvä demonstraatioluento, sekä Muzeikoon, joka muistutti hieman meidän Heurekaamme. Matkalla tutustuttiin mm. uusiokäyttöön, kierrätykseen ja vedenpuhdistukseen sekä pohdittiin ratkaisuja raskaan teollisuuden ja liikenteen saasteisiin. Matkaseurueeseen kuuluivat lukion opiskelijat Vinski Pyykönen, Elias Elonheimo ja Anton Granroth sekä opettajat Inkeri Miekkavaara ja Teppo Harju. Vierailu tarjosi kaikille aimo annoksen bulgarialaista kulttuuria, vieraanvaraisuutta ja historiaa.

Toinen opiskelijavaihto oli huhtikuussa Ranskassa, Brétigny-sur-Orgessa, Pariisin lähellä. Teemana tässä vaihdossa oli Maapallon lämpeneminen ja nykyhetken yhteiskunnat. Ryhmätöissä tutustuttiin kasvihuonekaasuihin sekä niiden muodostumiseen ja vaikutukseen ilmakehässä. Yhteiskunnallisesti ryhmätyöt keskittyivät maatalousyhteiskunnan kehitykseen nykyiseksi ja kierrätyksen merkitykseen nykypäivänä. Ohjelmaan kuului tutustumista Versaillesin puistoon, modernin taiteen museoon sekä jokiristeily Seinellä. Viikko huipentui puun istutukseen sekä jäähyväisdiskoon. Mukana olivat piskelijat Siri Hetta, Aleksander Heino ja Lilli Rantanen sekä opettajat Jouni Kovero ja Virpi Vatanen.

Seuraava vaihto on Romaniassa, Iasi-nimisessä kaupungissa lokakuussa 2017, ja sen teemana on Roskien uusi elämä ja kierrätys. Viimeiset vaihdot ajoittuvat kevätlukukauteen 2018. Toiseksi viimeinen kohdistuu Italiaan, Satriano di Lucaniaan, jossa teemana on Miten voimme pelastaa maapallon. Viimeinen vaihto on koulussamme toukokuussa 2018. Päätösteemana tuolloin on Kuinka voimme koulutuksen avulla pelastaa maapallon.

Greetings from Tomorrow on jo näkynyt ja näkyy tulevaisuudessakin mm. koulun kotisivuilla sekä Facebookissa, joista kannattaa seurata projektin etenemistä. Nuoret kirjoittavat yhdessä kirjaa luku luvulta, ja se valmistuu projektin loppupuolella. Tähän mennessä on kirjoitettu ensimmäiset kaksi lukua: saastuttaminen kussakin maassa ja hyviä oman maan ratkaisuja ekologiseen elämäntapaan.

Tutustu Greetings from Tomorrow’n omiin nettisivuihin täällä!

Tiina Kokkoniemi, Inkeri Miekkavaara ja Päivi Seiskari

Edellinen artikkeli
Nuorelta nuorelle -vaikuttamisen messut valtasivat Maunula-talon
Seuraava artikkeli
Ysien leirikoulussa Tampereella
Ei tuloksia.