Kaksi kertaa 75 minuuttia: 7. liikuntaluokka

Olen kirjoittanut peräkkäisistä opetustunneista jo kaksi kertaa tähän blogiin. Ensimmäisessä kirjoituksessa kokeiluluokkana oli matematiikkapainotteinen 9.-luokka, joka piti kokeilusta hyvin paljon. Toisessa kirjoituksessa kokeiluluokkana oli matematiikkapainotteinen 7.-luokka, joka myös piti kokeilusta, mutta ei aivan niin paljoa kuin 9. luokkalaiset. Kahden peräkkäiset oppitunnin idea joutui kuitenkin todelliseen tulikokeeseen, kun opetin tällä tavalla kurssin historiaa liikuntapainotteiselle 7. luokalle.

Ennakko-odotusten mukaisesti liikuntaluokkalaiset suhtautuivat asiaan vähiten innostuneesti. Toisaalta on hyvä huomata, että suhtautuminen tuplatunteihin ei eroa suuresti matematiikkapainotteiseen rinnakkaisluokkaan, muuten kuin sillä tavalla, että vastaajista erottuu kolmen oppilaan oppositio, jolle tuplatunnit taisivat olla todellista tervanjuontia. Myös avoimissa vastauksissa tuodaan samoja hyviä puolia esille, mutta myös ensi kertaa kriittisiä äänenpainoja.

Mitä opettajan sitten tulisi ajatella tällaisista tuloksista? Myös väittämien vastauksissa kaikki paitsi kolme oppilasta kertovat, että tuplatunneilla on helpompi keskittyä ja tuplatunnit ovat hyödyllisiä projektityöskentelyssä. Toisaalta kolmen oppilaan näkökulmasta kyseessä tuntuu olevan jonkinlainen opettajien keksimä uusi kiero tapa tehdä oppilaiden elämä kurjaksi. Pohdinta on sama kuin usein peruskoulussa – edetäänkö etevien tavalla vai painetaanko jarrua, että kaikki pysyvät kyydissä?

Mitä sitten ajattelen tuplatunti-kokeilusta näin kolmen kurssin jälkeen? Kokeilu on minusta osoittanut, että koulun rakenteita kannattaa kyseenalaistaa. Kahden ja puolen tunnin mittaisessa ajanjaksossa pystyy avaamaan, paneutumaan ja tekemään eri tavalla – tuplatunti tuntui minusta usein siltä, kuin käytössäni olisi ollut kolme tuntia opetettavaa aikaa. Parhaiten tuplatunnit sopivat hieman vanhemmille oppilaille ja ehkäpä reaaliaineisiin, mutta näyttää siltä että etevät ja motivoituneet oppilaat pitävät tuplatunneista myös 7. luokalla ja ovat valmiita kokeilemaan niitä myös muissa oppiaineissa.

Kuva: Pixabay
Teksti: Jere Linnanen

, ,
Edellinen artikkeli
Arviointi 2040-luvulla
Seuraava artikkeli
Näkymätön muutos