Seiskaluokkalaisia elokuvateatterissa

Kansainvälisen seitsemännen luokan englannin kielellä opiskelevia oppilaita näki Supermarsu-elokuvan. Se perustuu vapaasti Paula Norosen vuoden 2009 Finlandia-junior -ehdokaskirjaan Emilian päiväkirja – Supermarsu pelastaa silakat. Nuoren Emilian supervoimille tulee käyttöä, kun Supermarsua pyydetään auttamaan silakoita ja pelastamaan saastunut Itämeri.

Elokuvan on ohjannut Joona Tena, ja pääosissa nähdään sekä nuoria että kokeneita kuuluisia näyttelijöitä: Ella Jäppinen, Viljami Lahti, Essi Hellén, Eero Ritala, Arttu Wiskari, Tommi Korpela, Pirjo Heikkilä, Pirjo Lonka, Roope Salminen, Jon-Jon Geitel, Matti Onnismaa ja Tiina Lymi. Oppilaat lukivat ensin Paula Norosen kirjan Supermarsu ja jääräpää Janne sekä kirjoittivat kirjasta, joten Supermarsun maailma oli heille jo tuttu. Opettajankin on mukava lähteä elokuviin näin iloisten ja kohteliaiden nuorten kanssa!

Teksti ja kuvat: Tuija Leppämäki

Edellinen artikkeli
Esko Valtaoja vieraana koulussamme
Seuraava artikkeli
Lukiolaiset Kansallisteatterin “Julia ja Romeo” -esityksessä
Ei tuloksia.