
Jokainen yläkoulun ja lukion opettaja on ensin oman aineensa opiskelija. Esimerkiksi minä olen opiskellut historiaa neljä vuotta ja sitten vasta suorittanut vuoden mittaiset opettajan opinnot. Aineenopettaja on siis oman alansa spesialisti, jonka tiedot muista oppiaineista ovat oman harrastuneisuuden tai lukiokoulutuksen varassa. Kuitenkaan maailma ei jakaudu kiltisti oppiainejaon mukaisiin osioihin ja tarve poikkitieteisyydelle kasvaa.
Tähän kehitykseen on herännyt myös MIT, jonka media labissa lyödään eri aineiden opiskelijat ja tutkijat yhteen. Media labissa ollaan esimerkiksi huomattu, että vaikka insinöörit osaavat rakentaa robotteja ja ohjelmoijat tekoälyjä, he tarvitsevat juristeja pohtimaan tietojenkeruun yksityisyyttä, sosiologeja miettimään ihmisten roolia automatisoituvassa maailmassa ja filosofeja määrittelemään tietoisen älyn rajoja sekä oikeuksia. Myös Suomen uusi opetussuunnitelma tarjoaa peruskoulun oppilaille mahdollisuuden opiskella kahta poikkitieteellistä ilmiötä lukuvuodessa.
Yritämme seurata aikaamme ja välittää oppilaille sekä opiskelijoille kuvaa siitä, että me opettajat olemme laajan yleissivistyksen puolella. Osana tätä yritämme pistäytyä myös toisten oppiaineiden tunneilla. Esimerkiksi kielten opettaja voi tulla yhteiskuntaopin tunnille kertomaan kokemuksistaan kunnallispolitiikasta, matematiikan opettaja voi tulla äidinkielen tunnille perkaamaan punk-musiikin lyriikoita oman harrastuksensa pohjalta ja kuvataiteen opettaja voi laajentaa reaaliaineiden käsittelemistä taiteen avulla.