Peter Farrellyn “Green Book” (2018) perustuu tositapahtumiin ja kertoo 1960-luvulla konsertoineesta tummaihoisesta pianisti tri Don Shirleystä (Mahershala Ali) ja tämän matkasta esiintymään Syvään etelään valkoisen italialaisautonkuljettajansa Tony Lipin (Viggo Mortensen) kanssa. Alkuvuodesta 2019 ensi-illassa olleen elokuvan oli entuudestaan nähnyt vain pari opiskelijaa, vaikka lähes jokainen liki 90 katsojasta oli vaikuttunut näkemästään. Elokuva järjestettiin koulukinonäytäntönä Tennispalatsissa, ja paikalla oli 9.-luokkalaisia terveystiedon tunneiltaan ja koulumme abiturientit ÄI8- ja ENA8-kursseiltaan. Osa kertoi tulleensa koulukinonäytäntöön sillä fiiliksillä, että “taas joku koulun leffa” mutta “Green Book” olikin todella hyvä – sellainen joka sai ajattelemaan ja jäi kuhertamaan mieleen näytännön jälkeen.

Farrellyn elokuvassa näkyvä tummaihoisten 1960-luvulla vallinnut huono asema valkoihoisiin nähden yllätti ja antoi vakuuttavan kuvan rasismista, joka perustuu ihonväriin ja seksuaalivähemmistöön kuulumiseen. Naisten perinteinen rooli kotona hellan ääressä nostetaan myös näkyvästä esille. Ennen näytöstä oli 10 minuutin alustus, jonka meille piti erityisasiantuntija Marjo Kovanen Koulukinosta. Hän kertoi mm. elokuvasta ja sen aiheista ja teemoista, kuten mustasta musiikista ja rasismista.

Farrellyn elokuva on oiva esimerkki onnistuneesta vuorovaikutuksesta ja siitä, että vuorovaikutusta voi oppia parantamaan ja siinä voi kehittyä, olipa kyse sen suullisesta tai kirjallisesta muodosta. Elokuvan kohtauksissa monet eri kulttuurit, kuten italialainen, amerikkalainen, afroamerikkalainen ja erilaiset alakulttuurit kohtasivat. Don Shirley lähtee muuttamaan maailmaa musiikillaan mutta päätyykin muuttamaan omaa asennettaan, oppii puolustamaan itseään ja olemaan hyväksymättä muiden rasistista käytöstä arvokkaalla tavalla. Farrellyn elokuvassa rikotaan ennakkoluuloja vähän joka suuntaan. 

Mortensenin ja Alin esitykset ja hahmojen välinen kemia pelastavat hieman mitäänsanomattoman juonen. Vaikka Farrellyn elokuva ei keskity road trip -genren piirteisiin, elokuva voidaan silti jakaa kliseisiin road trip -vaiheisiin: alussa hahmojen välinen suhde on hieman kireä, mutta se paranee nopeasti. Ajan kuluessa hahmot joutuvat vaikeuksiin, joista he kuitenkin yhdessä selviävät, ja matkan päätyttyä lopussa katkeransuloiselta näyttävä loppu muuttuukin iloiseksi perhetapaamiseksi. Elokuva osoittaa, että materia ei tee ihmistä onnelliseksi ja että omastakin kulttuuristaan voi oppia pitämään. Samalla Kentucky Fried Chicken sai hyvää mainosta.

Kiitos yhteistyöstä Koulukinolle ja Finnkinolle! Elokuvasta väitellään ENA8-kurssilla ja sitä käytetään toisena aineistona kirjoitustaidon tehtävässä ÄI8-kursseilla.

Elokuvakeskustelusta abiturientit tekivät yhteiset muistiinpanot, joiden pohjalta tekstin muotoili Juha-Matti Tammela. Kuvat otti Anne Kallela.