Koulu juhli satavuotiasta Suomea

Suomen satavuotiaan itsenäisyyden kunniaksi koulussa juhlittiin 5.12. tavallista näyttävämmin ja monipuolisemmin.

Itsenäisyysjuhlassa, joka oli samalla syksyn ylioppilaiden juhla, koulun kuoro ja orkesteri esittivät suomalaista musiikkia. Brita Pulliainen 2m-luokalta soitti flyygelillä Sibeliuksen Finlandian, ja abiturientti Aaron Haarti 3m:ltä piti juhlapuheen. Lisäksi kuulimme Aleksis Kiven runon Metsämiehen laulu hienona kahdeksasluokkalaisten kuorolausuntana.

Syksyn kymmenen uutta ylioppilasta julistettiin vanhan kaavan mukaan Suomen tasavallan ylioppilaiksi. Perinteitä kunnioitettiin myös siten, että monet opettajista olivat pukeutuneet kansallispukuihin. Juhlan juontajina toimivat Veera Härmä 8j:ltä ja Otso Kehrävuo 9d:ltä.

Pääjuhlan jälkeen nautittiin tavallista juhlavampi lounas, ja iltapäivällä kokoonnuttiin vielä juhlasaliin tanssimaan liikuntatunneilla opeteltuja tansseja kuten valssia ja jenkkaa.

Kata Melajärvi
Kuvat: Salli Kulmala

Edellinen artikkeli
Koulukino ja Krista Kosonen piristivät syksyä
Seuraava artikkeli
Vaikea muutos
Ei tuloksia.