LOPS 2021

Pakolliset opintojaksot

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija saa lukio-opintojen aloittamiseen ja suorittamiseen
sekä jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvät keskeiset tiedot ja taidot. Opintojakson aikana
laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma (opiskelu-, ylioppilastutkinto- sekä alustava jatkoopinto- ja urasuunnitelma). Lisäksi tutustutaan kunkin opiskelijan vahvuuksiin, kiinnostuksen
kohteisiin ja oman osaamisen tunnistamiseen sekä elämänhallintataitoihin (toimintakykyyn,
hyvinvointiin ja tasapainoiseen elämään). Opintojaksolla harjoitellaan ajankäyttö-, opiskelu- ja
tiedonhankintataitoja sekä tutustutaan ohjauspalveluihin ja erityisesti kolmantena lukiovuonna
hakujärjestelmiin. Opintojaksolla käsitellään kaikille opiskelijoille yhteisiä, lukio-opintoihin,
ylioppilastutkintoon, jatko-opintoihin ja ammatti- ja urasuunnitteluun liittyviä kysymyksiä sekä
kulloinkin lukio-opintojen kannalta ajankohtaisia asioita. OPO1-opintojakson kaksi ensimmäistä
osaa suoritetaan ensimmäisen lukiovuoden aikana, kolmas osa kolmannen lukiovuoden aikana.

Pakollinen kaikille, käydään kakkosvuonna.

Opintojaksolla tutustutaan korkea-asteen opintoihin. Mahdollisuuksien mukaan osallistutaan jatko-opintomessuille esim. Studia messuille. Oppitunneilla käy korkea-asteen vierailijoita kertomassa omasta alastaan. Parityönä toteutetaan koulutusesitelmä.

Sisältöihin kuuluu myös työelämätietous, oman työhakemuksen ja CV:n tekeminen.