Site icon Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio

DesignEDly-innovaatiokurssi

Olimme viime syksynä mukana Helsingin Uudella yhteiskoululla (UYK) järjestetyllä DesignEDly-nimisellä kurssilla, joka keskittyi yritysmaailmaan ja innovatiiviseen ajatteluun perehtymiseen. Kurssilla muodostettiin tiimit, valittiin joltakin yritykseltä (meidän tapauksessamme Helsingin Sanomilta) haaste ja lähdettiin kehittämään siihen uutta luovaa ratkaisua kurssin vetäjien sekä yrityksen mentorin avulla. Pakettiin kuului myös hackathoniin osallistuminen, jonka lopuksi kurssia käyvät tiimit esittelivät ratkaisunsa “pitchin” eli maksimissaan kolmen minuutin pituisen myyntipuheen muodossa. Tämän lisäksi pitchattiin sille yritykselle, jonka haasteeseen olimme vastanneet, eli kävimme Sanomatalossa kertomassa Helsingin Sanomille ratkaisumme.

Kurssi oli alussa harvinaisen hämmentävä, ja kummallakaan meistä ei ollut hajuakaan, mitä tässä nyt pitäisi oikeastaan tehdä. Opetus tapahtui pääosin englanniksi, ja opettajat, joilla kaikilla vaikutti olevan pitkä monikulttuurinen yrittäjyyteen liittyvä historia, vaihtelivat tunneittain. Oma haasteemme oli melko abstraktisti muotoiltu, sillä tarkoitus oli selvittää keinoja saada nuoriso kiinnostumaan enemmän uutisista. Aluksi innostuimme vähän liikaa ja olimme lähdössä kehittämään kokonaista puhelinsovellusta, mutta kun pääsimme hackathoniin saakka, tajusimme, ettei moiseen riittäisi aika eikä siinä kamalasti järkeäkään välttämättä olisi.

Hackathon on kolmipäiväinen tapahtuma, jossa osallistujat ratkovat yritysten antamia ongelmia. Tapahtuma alkaa haasteiden esittelyllä (eli paikalle ilmestyy yritysten edustaja kertomaan haasteesta, vastaamaan yleisön kysymyksiin ja avustamaan tiimejä, jotka kyseiseen haasteeseen päättävät vastata), jonka jälkeen muodostetaan tiimit. Paikalle voi myös tulla jo aiemmin muodostetun tiimin ja aiemman haasteen tai ratkaisun kanssa, kuten kaikki kurssilaisemme tekivät. Tiimien muodostamisen ja haasteen valitsemisen jälkeen alkaa itse työskentely: kehitetään ongelmaan ratkaisu ja hiotaan se niin pitkälle, kuin vain ehditään. Paikalla on eri startupeista ja järjestöistä mentoreita, jotka tarjoavat sekä työpajoja (esimerkiksi pitchauksesta, markkinoinnista ja designista) että apua haasteen ratkaisussa esiintyviin ongelmiin. Kolmannen tapahtumapäivän aamuna kaikkien esitelmien on oltava valmiina ja tiimit pitchaavat ratkaisunsa lavalla tuomaristolle (yritysten edustajat sekä tapahtumajärjestäjiä) ja yleisesti kaikille hackathoniin jollain tapaa osallistuville. Tuomaristo päättää sitten pitcheistä haasteiden voittajat.

Päädyimme voittamaan haasteemme, ja meille suositeltiin toiseen hackathoniin, joka järjestettiin Tampereella, osallistumista. Jotenkin päädyimme voittamaan senkin, ja lopulta meidät kutsuttiin pitchaamaan SLUSHiin. Näiden tapahtumien lomassa ja aikana tutustuimme suureen joukkoon erikoisia ja mielenkiintoisia ihmisiä (joista tuskin kukaan on suomalainen), jotka opettivat, ohjeistivat ja yleisesti auttoivat meitä matkallamme. Näistä ihmisistä on tullut “bisneskumppanien” lisäksi ihan ystäviä, ja tällä hetkellä kehitämme yhdessä osan heistä kanssa samankaltaista innovaatiokurssia ensi syksylle ja teemme tiimien muodostamisen helpottamiseen tarkoitettua puhelinsovellusta kurssia varten. Kurssi toteutetaan toistaiseksi UYK:ssa sekä Haukilahden lukiossa, ja meillä on yhteistyökumppaneita Aalto-yliopistossa saakka.

Erittäin niukaksi tiivistetyn tarinamme loppuun voisi varmaan todeta, että tälle kurssille osallistuminen on aika lailla muuttanut elämämme. Olemme päässeet tutustumaan uusien keksintöjen taustalla jylläävään prosessiin, löytäneet kallisarvoisia kontakteja ja ystäviä yritysmaailmasta, tutustuneet uusiin kulttuureihin ja uskomattoman inspiroiviin elämäntarinoihin, tajunneet omat vahvuutemme innovatiivisuuden suhteen ja saaneet uusia suunnitelmia sekä toivoa tulevaisuuteemme. Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, näitä asioita ei koulun penkillä opi; ne on uskallettava kokea itse.

Meri-Tuuli Moilanen 2c & Henna Jokela 2m
Kuvat: Meri-Tuuli Moilanen

Exit mobile version