Vuosi 2009 on YK:n kansainvälinen tähtitieteen vuosi. Galileo Galilein ensimmäisistä kaukoputkihavainnoista on tänä vuonna kulunut 400 vuotta. Samana vuonna 1609 Johannes Kepler esitti kaksi ensimmäistä planeettaliikkeen lakiaan ja Uppsalan yliopiston tähtitieteen professorin virassa istui ensimmäinen suomalainen tähtien tutkija Sigfrid Aronus Forsius. Tuolloin alkoi edelleen jatkuva tähtitieteellisten löytöjen sarja, joka on mullistanut luonnontieteet ja vaikuttanut syvällisesti maailmankuvaamme.
Symposion ohjelmasta vastasivat:
Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry.
Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry
Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry.
Suomen oppihistoriallinen seura ry.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
Vapaa-ajattelijain liitto (VAL) ry.
Viipurin Reaalikoulu Oy/ Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio.
Koulupäivä muuttui puolenpäivän paikkeilla Galilei-symposioksi. Koulun osuuden avasi kouluneuvos Jouko Jauhiainen. Avauksen jälkeen oppilaillaa oli mahdollisuus planetaarioesityksiin, työpajoihin ja luentoihin.
Äidinkielen 1. kurssin essee aiheesta "Harrastukseni" Tähtien taikaa
Symposion yleisen osuuden aluksi valtiosihteeri Raimo Sailas toi valtiovallan tervehdyksen
Galileo Galilei - uuden luonnonhistorian isä, prf. Matti Sintonen
Tarina kaltevasta tornista: Mitä todella tapahtui? FM Tuukka Perhoniemi
Pituuspiirin määrittämisen suuri seikkailu, prof. Tapio Markkanen
Hunting for Other Worlds – Kepler Probe and Exoplanets, Dr Jon Jenkins, SETI instituutti
Musiikkiesitys - MAYK
”Keppigeometriaa!” luova interaktiivinen performanssi tieteen suurista edistysaskelista taiteen keinoin, Maunulan yhteiskoulun ja Helsingin matematiikkalukion oppilasryhmä Jaakko Joen ohjaamana
Universumirunoja - MAYK
Galileo Galilei –draama, Martinlaakson lukion opiskelijat, ilmaisutaidon kurssi
Päivän ohjelman avaus, pj. Jukka Talvitie, BMOL
S.A. Forsius ja hänen edeltäjänsä muuttuvien taivaitten alla, dos. Terhi Kiiskinen
Karl Sundman ja kolmen kappaleen probleeman ratkaisu, FL Carl Källman
Space Research and International Co-operation Today, Jon Jenkins SETI instituutti
Teoria maailmasta ja kaikesta muusta pienestä, prof. Kari Enqvist
Tähtitaivaan ihmeet linssin läpi nähtyinä, Veikko Mäkelä, tähtiharrastaja, Ursan aktiivi
Taide, tiede ja maailmankuva, kokonaisuuden esittelee prof. Tapio Markkanen
Kauas katsomisesta, lähellä olemisesta, kuvataiteilija, lehtori Jyrki Siukonen
Maailmakaikkeuden ja luonnon rakenteiden yhtäläisyys ja käytettävyys musiikissa, säveltäjä, professori Kari Rydman
Tähdet romaanin yllä, kirjailija Olli Jalonen,
Kokeilu ja havainto kuvataiteessa, kuvanveistäjä, professori Lauri Anttila
Get together illanvietto koululla.
Päivän ohjelman avaus, pj. Pekka Elo, Suomen humanistiliitto
Aivot ja tarkkaavaisuus, prof. Synnove Carlson, Systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen huippuyksikkö
Aivojen muovautuminen, prof. Kai Kaila, Molekulaarisen ja integratiivisen neurotieteen huippuyksikkö
Aineenvaihduntasairauksista tietoa kuvantamismenetelmillä, prof. Pirjo Nuutila, verenkierto- ja aineenvaihduntasairauksien molekyylikuvantamisen huippuyksikkö
Ajoitusmenetelmät ympäristömme tutkimuksessa, laboratorionjohtaja (FT) Markku Oinonen, Ajoituslaboratorio
Tiede ja uskonto, dos. Ilkka Pyysiäinen
Tylsä tieteellinen ja jännittävä yliluonnollinen maailmankatsomus vai päinvastoin?, dos. Marjaana Lindeman
| Liite | Koko |
|---|---|
| Galilei1.jpg | 137.83 Kt |
| Galilei2.jpg | 158.91 Kt |
| Galilei3.jpg | 86.81 Kt |
| Gal_Rydman.jpg | 84.28 Kt |
| Gal_Carlson.jpg | 82.57 Kt |
| Gal_Pyysiain.jpg | 92.51 Kt |
| Gal_Lindeman.jpg | 98.63 Kt |