Helsingin matematiikkalukion Lapin kesäkoulu järjestettiin nyt viidennentoista kerran. Kesäkouluun osallistui 19 opiskelijaa. Opettajista mukaan lähtivät Liisa Mäkelä ja Sampsa Kurvinen sekä entiset matematiikkalukiolaiset Aleksis Koski, Topi Talvitie, Olli Hirviniemi ja Jaakko Knuuttila. Pitkäaikaisen linja-autonkuljettajamme Hannu Laakson kyydissä siirryimme reilussa puolessa vuorokaudessa Enontekiölle, jossa kevät oli vuodenaikaan nähden harvinaisen pitkällä. Urbaanimmat matkalaiset majoittuivat Metsähallituksen mökeissä erähenkisimpien yöpyessä teltassa.
Leiripäivät olivat täynnä toimintaa: Liisan johdolla tutkittiin kasvillisuutta suolla, tunturikoivikossa ja –pahdalla sekä bongattiin lintuja. Oppilaat kirjasivat kaikki havaintonsa havaintopäiväkirjoihin. Lisäksi opiskeltiin tietysti matematiikkaa. Syventävällä geometrian kurssilla opettivat Aleksis, Topi ja Olli Sampsan ja Jaakon opettaessa kertaajia. Iltaisin ehdittiin säähavaintojen ja puiden lehtien mittausten lisäksi saunoa ja pelata korttia.
Yhden helteisen iltapäivän käytimme Saana-tunturille kiipeämiseen. Saanalta oli upeat näköalat Kilpisjärvelle. Koko päivän pituisen retken teimme Norjan puolelle Tromssaan. Luonto Jäämeren rannalla oli aivan toisenlainen kuin Suomen Lapissa, ja matkalla ihailimme lumisia vuorenhuippuja. Palatessamme Norjasta pysähdyimme Skibotnissa, jossa osa kiipesi vuoren rinnettä ylös maisemia katselemaan ja osa kävi uimassa Jäämeressä.
Opiskeluntäyteisen viikon jälkeen lähdimme kotia kohti. Matkalle pysähdyimme Rovaniemellä tiedekeskus Arktikumissa, josta suuntasimme Ristijärven Pirtin leirintäalueelle mökkeihin yöksi. Leirintäalueen henkilökunta oli ystävällisesti varannut meille matematiikan koetta varten pubin yksityiskäyttöön. Kotimatkalla pysähdyimme vielä Geologian tutkimuskeskuksessa Kuopiossa. Bussissa ihastelimme geometrian kokeen hienoja tuloksia ja kertaajien huimasti parantuneita kurssiarvosanoja.