Maunulan yhteiskoulun ja Helsingin matematiikkalukion tämän kevään ylioppilas Olli Hirviniemi sai hopeamitalin heinäkuussa Hollannissa järjestetyissä kansainvälisissä matematiikkaolympialaisissa. Kilpailuun osallistui 567 opiskelijaa 101 maasta. Kultamitaleja jaettiin 28 parhaalle; Hirviniemi saavutti sijan 74., mikä oikeutti hopeamitaliin. Koko kilpailun voitti saksalainen Lisa Sauermann, joka ainoana ratkaisi kaikki tehtävät.
Matematiikkaolympialaisissa ratkotaan kahtena päivänä kolme tehtävää kumpanakin. Kilpailun luonteesta kertoo se, että yhdenkin tehtävän ratkaisusta saa kunniamaininnan. Kilpailutehtävät eivät ole perinteistä koulumatematiikkaa: ne vaativat runsaan teoriatiedon lisäksi loistavan oivalluksen – ja yleensä useamman.
Suomi on osallistunut matematiikkaolympialaisiin vuodesta 1965. Aiemmista kisoista on ollut tuomisina yhteensä yksi kulta, viisi hopeaa ja 48 pronssimitalia. Nyt saatiin kuudes hopeamitali.
Suomen kuusihenkisestä joukkueesta palkittiin Ollin lisäksi kolme kilpailijaa kunniamaininnalla oikein ratkaistusta tehtävästä. Toinen Maunulan edustaja, Pohjoismaiden nuorin kilpailija Joni Teräväinen jäi vielä tällä kertaa palkinnotta.

Suomen joukkue ja sen johto. 4. vasemmalta: Olli Hirviniemi, 6. vasemmalta: Joni Teräväinen.