Comenius-matka Portugaliin, O Portoon 9. - 15.11.2009
Maaliskuisen Saksan Marburgin ja toukokuussa järjestetyn Ranskan Pariisin Comenius-vierailun jälkeen eurooppalaisten koulujen välistä yhteistyötä jatkettiin Portugalissa, O Portossa. Teemana olivat tällä kertaa projektimaiden kielet eli kreikka, saksa, ranska, portugali, italia ja suomi. Koulustamme matkalle osallistuivat opettajista Tiina Kokkoniemi ja Arja Markkanen. Oppilaista mukaan pääsivät lukiolaiset Gether Beek, Mia Tuohinto ja Anttoni Maula sekä peruskoululaiset Maame Kessey ja Eemil Mäntynen. Projektin työstämiseen osallistuivat lisäksi opettajista Juha-Matti Tammela ja oppilaista Tuomo Kaljunen, jotka olivat harmillisesti estyneitä osallistumaan itse Portugalin-vierailuun.
Lähdimme matkaan maanantaiaamuna aikaisin. Välilasku oli Frankfurtin suurella lentokentällä. Odotimme pari tuntia ja yllätykseksemme tapasimme saksalaiset opettajat ja opiskelijat lentokentällä! Saavuimme O Portoon klo 16:n aikaan, ja siellä meitä odottivatkin portugalilaiset perheet ja opettajat. Oppilaat pääsivät suoraan tutustumaan omiin perheisiinsä ja me opettajat kouluun. Meidät johdateltiin upeaan kirjastoon, jossa latinanopettaja esitteli aarteita: vuosisatoja vanhoja kirjoja 1100-luvulta alkaen. Me vakuutuimme latinan kielen merkityksestä yhteisessä historiassamme.
Tiistaiaamuna tapasimme Agrupamento des Escolas de Rodrigues de Freitas –koulussa kaikki osallistujamaiden opettajat ja oppilaat. Kiersimme upeaa koulua, jossa on 1000 oppilasta, jopa ala-asteikäisistä lukiolaisiin. Koulussa toimii musiikkiopisto, lukio, yläaste, ala-aste ja vammaisten koulu. Meihin teki vaikutuksen ylimmässä kerroksessa sijaitseva koulun oma luonnontieteen museo. Siellä oli Darwin- ja Galilei-näyttely sekä kokoelma harvinaisia eläimiä Etelä-Amerikasta. Luonnontieteen kirjakokoelma oli laaja.
Koulun kaikki huoneet olivat korkeita ja valoisia, ja esimerkiksi kirjastossa oli vielä korkea yläparvi, jossa oli lasikaapeissa arvokkaat kirjakokoelmat. Koulun kauniilla sisäpihoilla kasvoi puita. Välitunneilla oppilaat pelailivat ja urheilivat sisäpihalla. Koulu on rakennettu 1920-luvulla ja edustaa uusklassismia ja on kouluarkkitehtuurin helmi Portugalissa .
Vietimme usean oppitunnin yhdessä toisten projektiin osallistuvien oppilaiden ja opettajien kanssa. Oppilaat esittelivät oman koulunsa ja maansa niin englanniksi kuin omalla kielelläänkin. Oppitunnit jatkuivat niin keskiviikkona, torstaina kuin perjantainakin. Silloin jokainen maa pääsi keromaan omasta kielestään ja opettamaan sitä muille. Saimme nauttia esimerkiksi kreikkalaisten runo- ja kuvaesityksestä sekä näytelmästä, ranskalaisten kauniista julisteesta, joka kertoi Pyhän Martinin tarinan. Suomalaiset oppilaat kertoivat uralilaisesta kielikunnastamme, perustelivat sukukielten (suomen, viron ja unkarin) samankaltaisuutta muutamien kehonosien nimitysten avulla sekä pitivät hauskan suomen kielen oppitunnin. Siihen kuului portugalilaisten oppilaiden keskusteluharjoitus suomeksi. Kaikilla oli hauskaa!
Kreikkalaiset esittelivät sanojen avulla italian, ranskan, saksan, portugalin ja kreikan kielten samankaltaisuutta. Suomalais-ugrilainen kielikunta erosi omaperäisyydellään muista kielistä. Jokainen kertoi tai näytti videon oppilaan tyypillisestä päivästä. Huomasimme, miten samankaltaista elämä onkaan!
Keskiviikkoiltana vietimme ”Magusto”-juhlaa. Nimi tarkoittaa paahdettuja kastanjoita, joita saimme maistella muiden portugalilaisten herkkujen lisäksi. Muutkin olivat tuoneet omien maidensa herkkuja mukanaan. Me tarjosimme kuivattuja mustikoita ja karpaloita, leipäjuustoa, kuivattua poronlihaa sekä ruisleipää.
Torstai-iltana portugalilaiset olivat kutsuneet meidät juhlaan, jossa saimme seurata suurenmoista tanssiesitystä osallistujamaiden kansanmusiikkiin sovitettuna. Samantapaiset liikesommitelmat toimivat erilaisessa musiikissa hyvin. Kaikilla esiintyjillä oli valkoiset puvut, ja niitä täydensivät väreillä maita symboloivat nauhat. Sokeat opiskelijat lukivat juhlassa runoja. Kolmas esitys käsitti runokirjon, jonka teemat liikkuivat välittämisessä, maailman rakentamisessa ja sanan voimassa. Esitystä kuvittivat käsiveistokset.
Tiistai-iltana ja lauantaipäivänä tutustuimme mm. kaupungin kuuluisiin siltoihin, Atlantin rannikkoon, Lellon kirjakauppaan ja kirkkoihin. Kiipesimme Clericuksen torniin nähdäksemme koko Porton kaupungin kunnolla kerralla. Kaakelitaidetta hienoimmillaan edusti Sao Bentosin rautatieasema.
Sunnuntaina koko päivän matkasimme Frankfurtin kautta kotiin useita kokemuksia rikkaampina.