Maunulan yhteiskoulun kuusi oppilasta ja kaksi opettajaa osallistui Comenius-vaihtoon Italiaan Sardiniaan maaliskuussa 2010. Mukana olleista oppilaista neljä oli peruskoulun 9. luokalta (Joel Eronen, Ella Guzel, Maria Happonen sekä Suvi karhula) ja kaksi lukiosta (Noora Anttila ja Susanna Nurmi). Ryhmän vetäjinä oli liikunnan ja terveystiedon lehtori Heli Kakkola ja kuvataiteen lehtori Päivi Seiskari.
Cagliarissa oli oppilaita ja opettajia muista projektiin kuuluneista kouluista, Saksasta, Ranskasta, Portugalista, Kreikasta ja isäntämaasta Italiasta. Projektin teemana oli globalisaatio ja sen eri ilmenemismuodot, globalisaatio-teemaa käsiteltiin monesta eri näkökulmasta. Oppilaat olivat valmistaneet esityksiä ja videoita, joissa kerrotiin menneisyydestä ja ympäristön muuttumisesta, nykyisyydestä ja tulevaisuuden näkymistä. Videoissa ja kuvasarjoissa tutkittiin eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden välillä esimerkkien avulla: miten muoti, ruoka ja teknologia on muutunut eri vuosikymmeninä ja ennustettiin, mitä globalisaatio saattaa olla tulevaisuudessa. Oppilaat olivat valmistaneet esityksiä, joissa valotettiin hienolla tavalla globalisaation ilmiöitä. Maunulan yhteiskoulun oppilaat esittivät tanssin, musiikin ja liikkeen avulla maamme historiaa ja kehitystä ja globalisaation vaikutusta. Yleisö oli mukana esityksessä sen alusta asti ja se sai raikuvat suosionosoitukset. Kreikan vaikuttava musiikkiesitys, jossa heijastettiin taustalla kuvia sodasta ja nälästä, herätti ajatuksia globalisaation kielteisistä puolista.
Oppilaat olivat valmistaneet ennen matkaa julisteita, joissa esiteltiin teknologian ja viestinnän muuttumista, tyypillisiä ruokia ennen ja nyt, arkipäivän esineitä ja muotia. Viikon ohjelmaan kuului työpajoja, joissa tehtiin yhdessä muiden maiden oppilaiden kanssa julisteita globalisaation hyvistä ja huonoista puolista. Julisteet laitettiin esille koulun käytäville ja niitä tutkittiin ahkerasti. Jokaiselle maalle oli varattu oma pöytä, jossa esitteltiin maan tyypillisä tuotteita, muotoilua, nähtävyyksiä ja ruokaa.
Viikon aluksi oli pormestarin vastaanotto kaupungintalossa, jossa meidät toivotettin tervetulleiksi Cagliariin. Yhtenä päivänä käytiin kiertoajelulla kaupungilla ja lähiympäristössä. Mieleen jäivät mm. kaupungin mielenkiintoinen historia, vaaleanpunaiset flamingot ja hienot näköalat merelle. Viimeisenä iltana koululla oli järjestetty upea tilaisuus, jossa oli tarjolla ruokaa eri puolilta maailmaa, kaikilta mantereilta. Globalisaatio -teema kiteytyi: kaikki on samanlaista, kaikki on erilaista.
Viikko kului nopeasti ja paljon ehti tapahtua. Oppilaat syvensivät tietojaan, ystävyys vahvistui ja uusia suhteita solmittiin. Globalisaatio on tuonut mukanaan nopeat yhteydet, rajat ovat hävinneet ja teema jatkuu.
Päivi Seiskari